|
|
RAKAS YSTÄVÄ!
Tervetuloa tutustumaan www-sivuihini ja samalla asioihin, jotka olen kohdallani löytänyt henkistä ja fyysistä elämääni
kannattaviksi jopa kullan arvoisiksi asioiksi. Asun Tampereen naapurissa Ylöjärven kaupungin alueella ja normaali
työelämästä vapautumiseni jälkeen olen löytänyt tärkeäksi tehtäväkseni kertoa kaikille haluaville, miten ihmiset
voisivat terveyttään ennalta hoitaen ja itseään muistaen saavuttaa nautittavan, energisen ja terveellisen elämän.
Tuntuuko sinusta nyt vähän ”niuhottamiselta” tämä terveysintoilu. Sitä sen ei ollenkaan tarvitse olla, vaan päinvastoin se
antaa uutta innostusta, kun huomaakin jaksavansa taas kuin nuorempana ikään. Minäkin luulin, että kun tulee vanhemmaksi,
niin se kuuluu siihen ikään, että ei enää jaksa touhuta kuin ennen ja voi aina ottaa päivänokosia asian helpottamiseksi.
Minulta jäivät ruokalevot ja päivänokoset, kun huomasin energiani kasvaneen.
Kiireinen ”oravanpyörä” elämäntyyli ja huonot ruokailutottumukset stressaavat ja syövät kehoamme. Yhä useampi sairastuu
vakavasti alkaen pienistä lapsista. Kiireissään ihmiset unohtavat hoitaa itseään. Niin kävi minullakin. Olin burn out.
Sairastuin vakavasti.
Löysin luonnon villivihannesten ja yrttien kautta soluilleni ravintoa ja elämänvoimaa ja voin jättää pillereiden syönnin,
kun löysin kaikki ravinteet luonnonantimista ja vieläpä nestemäisesti nautittavina.
Oli hämmästyttävää huomata kuinka elinvoima vähitellen palautui ja jaksoin muutakin kuin nukkua työstä palattua. Kun
sain näiden luonnonmukaisten monipuolisten tuotteiden kautta vitamiini- ja hivenainetasapainoni kuntoon, niin kehoni
alkoi itse parantaa itseään.
Tärkeä on saavuttaa Happo - Emästasapaino nauttimalla oikeanlaista ravintoa. Puhdas vesi, hapen saanti, omega - tuotteet
ja oikeanlaiset suolat ovat myös tärkeässä asemassa. Ei tarvitse heti muuttaa elintapojaan, vaan hapon poistuessa me
alamme automaattisesti haluamaan oikeanlaista ruokaa. Se voi tapahtua pikku hiljaa, kuin ohimennen tai sitten tehokuurina
parissa kuukaudessa. Minulla poistui painoa 10 kg puolessa vuodessa ja se on pysynyt poissa jo yli 3 vuotta.
Tämä asia on mielestäni hämmästyttävän helppoa toteuttaa ja ihmettelen kuinka yleinen terveyden hoidon taho ei ole näitä
jo aikoja sitten löytänyt. Vasta keväällä 2007 on alkanut mediassa jonkin verran kuulua saman suuntaisesta tutkimuksesta
laajemmissa piireissä. Hieno asia, jos näin voidaan helpottaa sairauskuluja ja pidentää ihmisten ikää.
Seuraavilla sivuillani kerron elämääni helpottaneista asioista. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä niin voin tulla kertomaan
tarkemmin ja voit myös pitää kotonasi ystävillesi pienen terveysinfo illan, niin tulen ohjelmanumerona juttelemaan.
Sivuilta löydät yhteystietoni!
MEDITAATIOT
Myös meditaatio ja jooga ovat tärkeitä ja hyvää oloa tuovia harrastuksia. Stressi ja epäharmoninen mieli keräävät happoja elimistöömme.
Olen 22v vetänyt meditaatiopiirejä nimellä ”Meditaatio Maa - Äidille ja ihmiskunnalle”. Niissä harmonisoimme Jumalan Rakkauden
energioilla Maapallon ja ihmiskunnan kenttää sekä keskustelemme henkiseen kasvuun liittyvistä asioista. Kokoonnumme
Ruususalilla Tampereella.
(Katso kokoontumispäivät Tapahtumia-osiosta.)
TULEVAISUUDEN TIETEEN AKATEMIA
Prof J. J Hurtak (USA) on voimakkaan henkisen kokemuksen kautta saanut tiedon, joka käsittelee Maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuutta.
Sen pohjalta hän kirjoitti kirjan ”Enokin Tiedon kirja 64-avainta”. Sitä kirjaa tutkimme luku- ja meditaatiopiirissä, sekä laulamme
Pyhiä mantroja, mikä avaa tietoisuutta ymmärtämään tätä korkeaa tietoa. Kauan odotettu suomennos kirjasta julkaistiin heinäkuussa
2007, jolloin Tri Hurtak luennoi Suomessa 30.6-1.7. Tri Hurtak käy luennoimassa eri maiden tiedemiespiireissä kirjasta saadun tiedon
pohjalta.
Tri Hurtak on perustanut asian eteenpäin viemiseksi Tulevaisuuden Tieteen Akatemian, josta saapuu kaksi kertaa vuodessa
luennoitsijoita Suomeen kertomaan ajankohtaisista kirjaankin liittyvistä asioista.
Seuraava kerta on 19-20.9.09 Pieter Volger. (kts näiltä sivuilta Tapahtumat -osiosta)
Tervetuloa nyt kaikki uudet osallistujat tutkimaan uutta kirjaa. Se on tarkoitettukin yhdessä luettavaksi välillä vaikeankin tekstin
takia, sekä yhdessä” mantraamisen” tähden. Kokoontumisista löytyy tietoa näiden sivujen Tapahtumat -osiosta.
Seuraavilta sivuilta toivon sinun saavan uutta pontta itsesi hoitamiseen ja rakastamiseen ja sen kautta pääsevät uudet elämän
voimat vaikuttamaan kehossasi ja mielessäsi. Annan mielelläni lisätietoja!
Valon ja Rakkauden energisiä aikoja elämääsi!
Tuula, tuula.tuomi@gmail.com , www.tuulatuomi.fi
|
|